Viime kirjoituksen jälkeen on ollutkin vähän aksataukoa, koska olimme joulun vietossa jämsässä ja tämän vuoksi myös 27.12 treenit jäi väliin. Masteri kävi jämsässä LOA-testissä ja nyt sitten odotellaan tuloksia. 30.12 oli epikset, jossa käytiin kurvailemassa 1-luokan ja avoimen rata molemmat hylätysti :D Kivoja ratoja, mutta ekan radan A:nkontakti oli sellainen kuminauha, että päätin ottaa koko esteen uusiksi ja se olikin hyvä idea, koska seuraavalla radalla A toimi hienosti. Avoimen rata oli haastava jo pelkän estejärjestyksen muistamisen kannalta, mutta ihan kohtuudella selvittiin ja hylky tais tulla kun liukastuin (en kaatunu) ja koira ohitti yhden esteen rynnäten kepeille ennen korjausta. Kepit menikin molemmilla radoilla erityisen hienosti ja Masteri meni niin lujaa ja yllättävän hyvin oli hanskassa, vaikka taukoa oli ollut ja kuumana se kävi. Eilen meillä oli Topin vetämät treenit, mutta niistä taidan tehdä erillisen postauksen.
No niihin tavoitteisiin ja kuluneeseen vuoteen sitten. Meillä oli tavoitteita vuodelle 2012, vaikka en niitä missään tainnut julkaistakaan. Alkuvuodestahan me ei edes tiedetty päästäänkö vieläkään ohjattuun aksaryhmään, mutta päästiin ja siitä asti eteneminen on ollut paljon nopeampaa kuin olisin uskonut.
Tavoitteet 2012
- Näyttelyistä viimenen SERT ja valioituminen ja CACIB jostain KV-näyttelystä. Lisäks mahdollisesti joku ulkomaanreissu(ruotsi, viro, latvia, liettua tms)
- Agility: Pääsy ensimmäiseen ohjattuun ryhmään, mielellään JATille. Osallistuminen parsoneiden mestaruuskisoissa mölliluokkaan syystalvella.
- Muuten tervettä elämää ja eri lajien kokeiluja ja pientä tokoilua yms
- Sukelle toivoin hyvää eläkeläisen elämää terveenä
Toteutuma 2012
- Näyttelyistä saatiin SERT ja masteri valioitui kesäkuussa. Toista CACIBia ei saatu, eikä ulkomaillekaan vielä lähdetty, mutta muuten hyviä tuloksia läpi vuoden! Myös masterin lapset ovat debytoineet hienosti näyttelyissä
- Agilityssa kaikki odotukset ylittyivät: päästiin JATille jatko2-ryhmään ja edettiin nopeasti alkeistasosta kisavalmiiksi ja startattiin kisaura elokuun lopussa ja heti saatiin kaksi LUVA-nollaa. Muutenkin hyviä tuloksia saatiin ja muutama läheltä piti rata oli, joissa nolla melkein tuli. Parsonmestaruudet jäi väliin kiireiden ja kisauran aloituksen takia, koska oltais jouduttu osallistuun kilpaileviin ja kolmosluokkalaiset kisais samassa.
- Masteri pysyi terveenä ja sai myös hienoja pentuja helmikuussa. Lisäksi tokoiltiin omaksi iloksi ja kokeiltiin mm. Rallytokoa.
- Suken aika maan päällä tuli täyteen vappuna ja sillon se lähti viimeiselle matkalleen ihan yllättävän kunnon romahduksen myötä, mutta sai se elää hyvän elämän ja lähteä kuitenkin vielä hyväkuntoisena <3
Sukke sukari <3 |
Masteri vasta muuttaneena raumalle ja hyvin viihtyy :) |
Vuoden kohokohtia oli agilityleiri, jossa päästiin kokeilemaan myös flyballia |
- Näyttelyt: Käydään satunnaisesti näyttelyissä ja metsästetään parissa KV-näyttelyssä myös sitä CACIBia. Lisäksi kesällä voisi käydä jonkun ulkomaan reissun.
- Agility: Nollien keräily ja sitä myötä nousu kakkosluokan kautta kolmosluokkaan. Käydä esim purinalla koulutuksissa mahdollisuuksien mukaan ja kehittyä koirakkona paljon. Lisäksi saada ne kontaktit kuntoon vihdoin ja sitä myötä hylkäysprosentti pienemmäksi.
- Tokoilla voisi enemmän ja kokeillaan edelleen myös uusia lajeja kun mahdollisuuksia niihin tulee.
- Ennen kaikkea tavoitteena pysyä terveenä ja käydään siihen liittyen myös silmä- ja polvitarkissa nyt kun ikä riittää viralliseen polvitulokseen.
- Jatkaa fysiikkatreeneissä käyntiä ja parantaa edelleen kuntoa, ketteryyttä ja vauhtia, jotta pysyn koiran perässä (tai jopa edellä) paremmin.
- Jospa se pentuhaave vihdoin toteutuisi
- Koetoimitsijakurssit vois käydä jos jossain on tarjolla.
Agilitystartteja kertyi 22, joista kaksi voittonollaa, 5 vitosta(joista 4 sijoituksella), 3 kymppiä(kaks sijoituksella) ja loput 12 hylkyjä (joista 6 tahallisia kontaktille palautuksia).
Hurjin vauhti oli 5,09m/s, joka on siltä kaadutulta radalta. Vauhti on selvästi kasvanut, kun radoista on tullut sujuvampia, vaikka ei se vauhti meidän ongelma olekaan, mitä nyt aiheuttaa itselle vähän ongelmia kun ei tahdo pysyä perässä :D
Huomenna startataan kolmen startin verran porissa samaisessa hallissa, jossa meidän kisaura alkoi elokuussa. Toivotaan, että siellä on onni matkassa tälläkin kertaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti