lauantai 1. joulukuuta 2012

Torstain treenit

Torsatina meillä oli jälleen ohjatut treenit ja tällä kertaa kouluttajana tosiaan Terhi. Rata oli Tuulia Liuhdon koulutuksesta ja tällä kertaa hiottiin nimenomaan tekniikkaa, joten radalla oli vain hyppyjä, putki ja puolikkaat kepit. Aiheena oli niistot, niisto-persjätöt ja saksalaiset. Meidän ryhmään tuli myös pari uutta koirakkoa, nuori vesikoira ohjaajineen ja lapinkoira ohjaajineen (lapinkoira tosin oli pois juoksujen takia).

torstain rata     




 Ensin tehtiin rataa, joka alkoin numerosta 11 ja päättyi numeroon 25. 12 hypylle niisto, koira putkeen ja ohjaaja juoksi putken vasemmalta 14 hypylle tekemään myös niiston. Siitä merkkaus hypylle 15. 16 hypyltä tiukka käännös kohti putkea, siitä valssi 18 hypylle, 19 hypyn kautta niisto-perjättö 20 hypylle, kepit ja niisto-perjsättö myös 23 hypylle, josta merkkaava puolivalssi 24 ja 25 hyppyjen kohdalle.

Terhi osasi jo rataantutustuessa sanoa, että 16 hypyltä putkeen meno on masterin kanssa vaikein  kohta, koska se luultavasti hakee 14 hypyn jos en ole ajoissa. Alku meni pienen hionnan kanssa ihan hyvin juuri tuonne 16 hypylle, jossa kävi juuri niinkuin Terhi arveli, eli masteri hyppäsi 14 hypyn. No ongelma ratkesi, kun lähdin ajoissa 15 hypyltä, ja olin valmiina jo kääntynyt valssamaan kun lähetin masterin takaakiertoon, jolloin oli jo reilusti kääntynyt kun masteri laskeutui hypystä. Loppupätkässä vähän hiottiin paria kohtaa, mutta suuria ongelmia ei ollut ja kepit on kyllä todella varmat tällä hetkellä, eikä yhtään virhettä tainnut tulla koko treenien aikana.

Toinen rata olikin sitten numeroitu 1-9, jossa 2 hypylle pakkovalssijaakotus, sitten 4 hypylle niisto ja merkkaus 5 hypylle, kääntyen kuitenkin vähän jaakotuksen tyyliin poispäin hypystä. 6 hypylle tuli sitten ensimmäinen saksalainen, jossa siis päällejuoksun tapaan otettiin koira hypyn yli, kuitenkin itse juosten läheltä siivekettä, jotta koira ohjautuu selän taa, josta se sitten esteen jälkeen otetaan toisella kädellä ohjaukseen vähän persjätön tapaan. 8 hypylle tuli toinen saksalainen ja siitä sitten maaliin.

pakkovalssijaakotus ja kepit meni ongelmitta. 4 hypylle sai mennä vauhdilla, että oli ajoissa. Saksalaista on tehty niin vähän, että sitä hiottiin jonkun aikaa kun masteri tuli pari kertaa mun ja siivekkeen välistä, mutta lopulta se onnistui hyvin. Itekseen täytyy tätä kuitenkin treenata lisää.

Treenit oli kivat, vaikka vähän meni yliajalle ja jännittää miten käy sitten jos meitä on joskus se 6 koirakkoa paikalla. No täytyy toivoa, että treenti kuitenkin sujuisi ja kaikille jäisi saman verran aikaa. Kyllä me nytkin katsottiin kellosta, että kaikilla suunnilleen meni saman verran, mutta varsinkin nyt kun meidän ryhmässä on niin eritasoisia, niin helposti käy niin että toisten kanssa joudutaan jotain kohtaa jankkaamaan enemmän kuin toisten. No mutta pääasia että kaikille jää sellainen olo, että saa lopulta onnistumaan opetellun asian, eikä jää vaivaamaan että miten se piti tehdä :)

Keskiviikkona kävin lenkillä vähän ottamassa kentällä esteitä kontakteilla, kepeillä ja parilla hypyllä. Tein viskileikkausta, välistävetoa yms meille vaikeita juttuja. Kontaktit suju hienosti, eikä näissä ohjauskuvioissakaan ollu suuria ongelmia. Huomenna mennään Kristan kanssa hallille omatoimisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti